
12.8.2005 ostin itselleni synttäri lahjaksi kolme beanbagiä tampereen pilailupuodista. Niillä tuli sitten opeteltua perusteita sen mitä kiinnosti. Välillä oli aika pitkiäkin taukoja kun en palloihin koskenut, mutta silti ne jaksoivat aina välillä innostaa ja tasaista kehitystä oli kumminkin havaittavissa. Talven aikana ostin sitten kaksi palloa lisää kun alkoi neljän ja viiden pallon heittely kiinnostaa. Hieman liian vaikeatahan se neljä ja viisi oli joten tuli pääsosin tuli heiteltyä kolmea palloa sen hetken innostuksen jälkeen.
Nyt kun on tullut jo reilu vuosi heiteltyä niin on ainavain pahemmin koukussa heittelyyn.
Kun jo osaankin jotain niin harjoittelu on innostavampaa. Ihan liikaa on kumminkin vielä opittavaa. Kolmen pallon kikkailuja, neljän pallon perustemppuja ja
5b cascadea on viime aikoina tullut enimmäkseen treenattua. Hitaasti, mutta varmasti sitä oppii lisää ja paremmin.
Jonkkavideon teen ja pistän tänne jahka olen oppinut senverran, että kehtaa näytille pistää.

Poin pyörittelyyn tutustuin 2004 syksyllä ystäväni Jannen kautta. Kovasti laji silloin innosti ja tein itselleni tennispallopoit. Niillä tuli sitten harjoiteltua ahkerasti aina talveen saakka. Välillä meinasi jo vähän kyllästyttää, mutta sitten kun sain HoP:ista tilaamani tulipoit postissa niin johan taas innosti reenailla. Tulella ekan kerran pyörittelin keväällä ja oli mahtavaa. Kesällä tulikin sitten pyöriteltyä kohtuu paljon ja uusia temppuja opittua. Poi on mukava pyöritellä.
Pallojen heittely syrjäytti poin pyörittelyn melkein kokonaan ja nykyään tulee harvemmin pyöriteltyä. Siitä lähtien kun aloitin pyörittämään olen lupaillut poivideota kotisivuillani ja nyt sain sen vihdoin tehtyä. Lataa video linkkiä hiiren oikeanpuoleista näppäintä klikkaamalla ja valitse tallenna kohde.
Lataa uusi poivideo tästä
Kesto 2:09 koko n. 25 Mt. Video on mpg.
Kuvailimpa tässä treenin vuoksi vähän pyörittelyä ja hetken mielijohteesta nopeesti kasasin tälläsen videon.
Musiikki -> Wdm - Hyperion
Lataa poivideo tästä
Kesto 2:36 koko n. 23 Mt. Video on mpg.
Video kuvattu heinäkuussa 2006 yhdellä otoksella ja leikelty siitä sitten ns. parhaatpalat.
Musiikki -> DJ Krush - Decks-Athron (Feat. Tatsuki)